Sveaporin linnoitus Helsingissä (alias Suomenlinna) on Suomen tunnetuin puolustava linnoitus. Se on seitsemällä saarella sijaitseva bastionikompleksi, joka on suunniteltu suojaamaan maan pääkaupunkia mereltä. Nykyään linnoituksella ei ole sotilaallista merkitystä, ja se on muutettu ulkoilmamuseoksi.
Maailmanperintö
Sveaporin linnoitus ja seitsemän saarta, joille se rakennettiin, sisällytettiin arvov altaisen komission toimesta Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ainutlaatuisena sotilasarkkitehtuurin monumenttina. Linnoituksen piirre on myös se, että se suojeli historiansa aikana kolmea v altiota: Ruotsia, Venäjää ja Suomea.
On mielenkiintoista, että 80 hehtaarin alue ei ole vain ulkoilmamuseo. Se kuuluu Helsingin kaupungin rajoihin yhtenä kaupungin asuinalueista. Nykyään täällä asuu noin 900 ihmistä.
Kuvaus
Sveaborg (Suomenlinna) on bastionityyppinen linnoitusjärjestelmä, joka sijaitsee seitsemälläsaaret. Samaan aikaan päätilat sijaitsevat viidellä suurimmalla:
- Kustaanmiekka (Kustaanmiekka).
- Susisaari (Susisaari).
- Länsi-Musta (Länsi-Mustasaari).
- Pikku-Musta (Pikku-Mustasaari).
- Iso Mustasaari (Iso-Mustasaari).
Ne on yhdistetty toisiinsa keinotekoisilla kannaksilla ja silloilla. Kolme muuta saarta (Pormestarinluodot, Lonna ja Särkkä) on eristetty toisistaan.
Päälinnakkeet ovat Susisaarella ja Kustaanmiekalla. Niiden kiviseinät ovat viisikulmaisia ja suorakaiteen muotoisia, mikä vähentää laivaston aseiden osumien todennäköisyyttä, ovat matalaprofiilisia ja tuskin havaittavissa kivisaarten taustaa vasten. Tehokkaimmat aseet, puolustuksen päämaja ja keskusvaruskunta sijaitsivat täällä. Minisaaristo sai kansansa lempinimeksi "Susi Skerries" analogisesti sellaisen hurjan saalistajan uhkaavan virneen kanssa, joka pystyy puolustamaan itseään.
Mikä tekee bastionilinnoituksesta ainutlaatuisen
Suomenlinna on ainutlaatuinen siinä, että sen puolustuksessa on epäsäännöllinen (eristetty) rakenne. Samaan aikaan ne on yhdistetty toisiinsa keinotekoisten patojen, varpaiden, siltojen ja suojattujen risteysten järjestelmällä. Se rakennettiin kalliosaarille, joiden maisema on karu, mikä edellytti viimeisimmän Keski-Euroopassa tuolloin kehitetyn puolustuslinnoitusteorian merkittävää muutosta ja mukauttamista.
Historiallisista vaihteluista huolimatta Sveaporin linnoitus on suurelta osin historiallisesti luotettava, eli se on säilynyt alkuperäisessä muodossaan tähän päivään asti. Saarilla näkeelinnoitusten ja telakoiden eri kehitysvaiheet. Esimerkiksi linnoituksen keskellä oleva kuivatelakka oli innovatiivinen 1700-luvulle. Luottojen ympärillä on muuten kymmeniä arvokkaita vedenalaisia esineitä: upotettuja aluksia, sotatarvikkeita, jälkiä varuskunnan elämästä.
Nimi
Viiporin merilinnoituksen rakensi Ruotsi Suomen hallitsemalle alueelle 1700-luvulla. Näin ollen se sai yksinkertaisen, mutta kaikille ymmärrettävän nimen - ruotsalainen linnoitus (Sveaborg). Karjalaissuomalaiset kutsuivat linnoituksia Vyaporiksi (Viapori) tai Viaporoneksi (Viaporina).
Suomen erottua murenevasta Venäjän v altakunnasta vuonna 1918, kansallinen hallitus ehdotti linnoituksen nimeämistä uudelleen. 6. joulukuuta 1918, linnoituksen perustamisen 170-vuotisjuhlapäivänä, puolustuskompleksi sai uuden nimen - Suomen linnoitus (Suomenlinna, Suomenlinna).
Ruotsin aika
1600-luvun loppuun mennessä Ruotsi oli voimakas imperiumi, jolla oli mantereen vahvin armeija. Toisin kuin Englanti, Espanja, Portugali ja Ranska, maa ei kuitenkaan suunnannut resursseja merentakaisten siirtokuntien v altaamiseen, vaan alueiden liittämiseen Euroopassa. Jatkuvat sodat Puolan, Preussin, Tanskan ja Venäjän paatuneiden armeijoiden kanssa vaativat v altavia resursseja, jotka lopulta päättyivät.
Pietari I:n tappio 1700-luvun ensimmäisellä neljänneksellä pakotti meidät luovuttamaan useita alueita B altian ja Laatokan alueilla. Suojellakseen Helsingforsin kaupunkia Venäjän laivastolta Ruotsin eduskunta päätti vuonna 1747 rakentaapuolustuslinnoitukset rannikolla. Tämä oli Viaporin linnoituksen historian alku.
Bastionien rakentaminen aloitettiin seuraavana vuonna Helsingin eteläpuolella sijaitsevan Susiludottien saariston kahdella suurimmalla saarella nykyisen Suomenlinnan paikalle. Vuonna 1750 linnoitus sai nimen Sveaborg. Täällä muuten toimi ainutlaatuinen kuivatelakka, jonne rakennettiin sotalaivoja suojelemaan Saaristomerta (vesialueet Suomen etelärannikon edustalla).
Sateenkaarisuunnitelmat ja objektiivinen todellisuus
Alunperin linnoitukset oli tarkoitus pystyttää 4 vuodessa. Kunnianhimoisista suunnitelmista jouduttiin kuitenkin luopumaan riittämättömän rahoituksen vuoksi. Toinen Pomorien sota (1756-1763) vei kaikki resurssit. Linnoitusprojektia piti yksinkertaistaa, mutta jopa sen valmistuminen kesti 40 vuotta.
Merilinnoitusta käytettiin laivastotukikohtana Venäjän-Ruotsin sodassa 1788-1790 (Kustava III:n sota), mutta todellisiin taisteluihin se ei osallistunut. Vuonna 1808 Venäjän joukot piirittivät Sveaporin. Pienten yhteenottojen jälkeen komentaja päätti antautua. Luopumisen syyt jäävät historioitsijoille ratkaisemattomaksi mysteeriksi. Näin merilinnoitus valloitettiin ja Väporilla alkoi jo uusi aikakausi.
Venäjän aika
Ruotsalaisten lähtiessä Sveaporista bastionikompleksi laivoineen ja varusteineen siirtyi Venäjän hallintaan. Seuraavana vuonna Suomesta tuli autonominen Venäjän suuriruhtinaskunta, mutta Väpori pysyi Venäjän alaisuudessa sotilastukikohdanahallinto.
Venäläiset arvostivat linnoituksen kykyjä ja paransivat sitä. Linnoitusjärjestelmää on laajennettu. Naapurisaarille ilmestyi bastioneja. Varuskuntaan rakennettiin uudet kasarmit sotilaiden majoittamiseksi, ja ortodoksinen kirkko pystytettiin Konstantin Tenin suunnitelman mukaan.
Seuraavina vuosikymmeninä, kun laivaston tulivoima kasvoi, merilinnoituksen sotilaallinen merkitys väheni. Lopulta Väpori romahti. Krimin sodan aikana yhdistetty englantilais-ranskalainen laivasto pommitti varuskuntaa kahden päivän ajan elokuussa 1855. Puolustusrakenteet kärsivät pahoja vaurioita. Ensimmäisen maailmansodan aikana linnoitus oli osa laajaa (Pietari Suuren mukaan nimettyä) linnoitusjärjestelmää, joka luotiin suojelemaan Pietaria Saksan laivastolta.
Suomen kausi
Vallankumouksen jälkeen sotilaslaitos toimi jonkin aikaa valkokaartin tukikohtana, mutta siirtyi pian Suomen hallintoon. Toukokuussa 1918 linnoitus nimettiin uudelleen Suomenlinnaksi. Tänne oli sijoitettu erilaisia puolustusvoimien yksiköitä.
Suomen kampanjan aikana 1940 ja toisen maailmansodan aikana sotilastukikohdasta tuli Suomen sukellusvenelaivaston sijaintipaikka. Sen suojaamiseksi asennettiin tykistö- ja ilmatorjuntatykit.
Kun 60-luvun puolivälistä lähtien linnoitukset olivat hyödyttömiä nykyaikaisessa sodankäynnissä, itsepuolustusjoukot alkoivat lähteä tukikohdasta. Vuonna 1972 Suomenlinna siirrettiin siviilihallinnolle ja sen kiviseinät muutettiin ulkoilmamuseoksi.taivas.
Turismi
Tänään linnakekompleksi on yksi Helsingin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Se on erityisen suosittu keväällä ja kesällä. Siellä on virkistysalueita auringonottoon ja pieni hiekkaranta vesihoitojen ystäville. Alueelle on muuten ilmainen sisäänpääsy, mutta museot ovat maksullisia.
Kokeneet turistit neuvovat käymään:
- pieni sukellusvene Vesikko (1933), joka taisteli toisessa maailmansodassa;
- Suomenlinnan kirkko (1854);
- Ehrenswerd-museo;
- Tullimuseo;
- Suomenlinnan museo.
Kätevin tapa päästä saarille on lautalla tai "vesibussilla". Ne lähtevät Kauppatorilta ja liikennöivät turistikauden aikana klo 6–2.
